Heathermoor Tristan

Heathermoor Tristan juuri trimmattuna reilun vuoden ikäisenä 21.2.2010.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Mikko Murtonen

Syntynyt: 9.2.2009
Isä: DK/KLB/FI Mva Nordcairn's Poker Face
Emä: FI Mva Heathermoor Yareena

Pinkkitassun kissat saivat 6.4.2009 kaverikseen Cairnterrierin Läyliäisistä (60 km Helsingistä luoteeseen). Koira-ajatus lähti marraskuussa 2008 julkaistun Koiramme-lehden artikkelista, jossa todettiin kissojen ja koirien sopivan pääsääntöisesti hyvin yhteen - etenkin jos kissat ovat ensin ja koira tulee pentuna. Aloimme tutustua eri rotuihin lukemalla ja tuttujen koiria tapaillen. Halusimme terrierin, koska mielestämme koiralla on oltava luonnetta. Terriereistä Cairn vaikutti erityisen sosiaaliselta - käsitys vahvistui päästessämme tutustumaan Heathermoorin huippuystävälliseen laumaan.

Tristan on ensimmäisen vuotensa aikana ehtinyt kokea ja nähdä paljon. Kolmen kissan kaveriksi sopeutuminen on sujunut hyvin, vaikka kissat ja koira eivät tunnu voivan oppia ymmärtämään toistensa hännän asennon viestejä. Tristanin ensimmäisen vuoden kokemuksiin kuului kissoihimme ja lukuisiin koirakavereihin tutustumisen lisäksi myös naaraskissamme pentueeseen tutustuminen.

Tristan on ystävieni syntymäpäivälahja täytettyäni tasavuosia - todella lämmin kiitos kaikille erityisesti toivomaani lahjaan osallistuneille ja kaikille, jotka haluavat olla mukana jakamassa koiraelämän arkea.

Heathermoor Tristan juuri trimmattuna vuoden ikäisenä 21.2.2010.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Mikko Murtonen

Heathermoor Tristan ennen trimmausta vuoden ikäisenä 21.2.2010.

Heathermoor Tristan synttärilahjansa jalkapallon kanssa tasan 6 kuukauden ikäisenä 9.8.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan synttärilahjansa jalkapallon tasan 6 kuukauden ikäisenä 9.8.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan lähes 14 viikon ikäisenä 17.5.2009. Tristan tutustuu vastikään äidiksi tulleeseen nuori walesinterrieri Vendiin.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Mikko Murtonen

Heathermoor Tristan lähes 14 viikon ikäisenä 17.5.2009. Tristan tutustui ensimmäisen kerran itseään nuorempiin pentuihin, walesinterriereihin.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Mikko Murtonen

Heathermoor Tristan lähes 10 viikon ikäisenä 19.4.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Mikko Murtonen

Heathermoor Tristan lähes 10 viikon ikäisenä 19.4.2009. Toinen "koirien kesken" seurustelutapahtuma toteutettiin afgaaniuros Quatron kanssa.

Heathermoor Tristan reilun 9 viikon ikäisenä 16.4.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Mikko Murtonen

Heathermoor Tristan reilun 9 viikon ikäisenä 16.4.2009. Kissatalouteen kotiutumisen jälkeen ensimmäiset koiraleikkikaverit olivat Jack Russel terrierinaaraat Minni ja Iines.

Heathermoor Tristan uudessa kodissaan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009. Ensimmäinen leikki uudessa kodissa oli köydenveto.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009. Omaan huoneeseen tutustumisen jälkeen Tristan jatkoi matkaa isäntäväen makuuhuoneeseen, josta myös Tristanin makuupaikka löytyy.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009. Matkalla omaan pesään oli mahdollisuus ihailla omaa peilikuvaa pianon kyljestä.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009. Ja tekemistä keksitään, vaikkei kukaan olisikaan juuri tässä hetkessä leikkikaverina...
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009. Makuuhuoneen jälkeen oli vuorossa tutustuminen olohuoneeseen.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Heathermoor Tristan 8 viikon ikäisenä 6.4.2009. Tristan pääsi pelaaman myös palloa ensimmäisenä iltanaan uudessa kodissa.
Omistaja: Mikko Murtonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Neljä Heathermoor T-pennuista lähes 5 viikon ikäisinä 14.3.2009.
Omistaja: Tiina Hirvonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Yksi Heathermoor T-pennuista lähes 5 viikon ikäisenä 14.3.2009.

Kolme Heathermoor T-pennuista lähes 5 viikon ikäisinä 14.3.2009.
Omistaja: Tiina Hirvonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Yksi Heathermoor T-pennuista lähes 5 viikon ikäisenä 14.3.2009.
Omistaja: Tiina Hirvonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Yksi Heathermoor T-pennuista lähes 5 viikon ikäisenä 14.3.2009.
Omistaja: Tiina Hirvonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Kennel Heathermoor T-pentue 3 viikon ikäisenä 1.3.2009. Kaksi tyttöä ja neljä poikaa, joista yksi pojista on tuleva Tristan.
Omistaja: Tiina Hirvonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Kennel Heathermoor T-pentueen emä Heathermoor Yareena.
Omistaja: Tiina Hirvonen
Kasvattaja: Tiina Hirvonen
Kuva: © Patrik Floréen

Kennel Heathermoor T-pentueen isä DK/KLB/FI Mva Nordcairn's Poker Face.
Omistaja: Lotte ja Søren Thomsen
Kasvattaja: Lotte ja Søren Thomsen
Kuva: © Lotte Thomsen

Päivitetty 21.2.2010
pinkkitassun(at)eurooppalaiskissat.net

© Mikko Murtonen
Kuvien ja tekstin lainaaminen ilman lupaa on kielletty!